keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Maaliskuun kirja: puutarhan ja parvekkeen hyötykasvit ja trendit


Nyt, kun aurinko jo lämmittää, olen tutkinut kirjahyllyjäni ja ruvennut lueskelemaan puutarhaoppaita. Niitä on vuosien varrella kertynyt toistakymmentä, ja jokaisessa on oma painopisteensä ja tyylinsä. Toisessa on paljon keittiöpuutarhavinkkejä, toinen taas on kukkatarhaopas, sitten löytyy puutarhasisustukseen, kasvihuoneviljelyyn ja puutarha-arkkitehtuuriin liittyviä teoksia ... kirjo on laaja ja mielenkiintoinen. Nappaan kaikista mukaan joitain hyviä ideoita.

Puutarhakirjoja on niin mukava lueskella - ne nimittäin inspiroivat ja innostavat suunnittelemaan seuraavaa kautta.Vieressäni on aina sellainen pieni suunnitteluvihkonen, johon kirjoitan ylös sekä pieniä ideoita että suuria "kuningasajatuksia" (esim. "syysasteripenkki pitää pienentää, sehän on vallannut melkein koko penkin" tai "etupihan liuskekivipolut  kasvavat umpeen joka vuosi - tee asialle jotakin", "kokeile kasvihuoneessa munakoisoja" jne. jne.").  


Suunnitteluvihkoon on mukava kirjoittaa ideoita. 
Itse asiassa puutarhakirjojen kautta voi saada myös inspiraatiota muuhun kuin puutarhanhoitoon. Luettuani puutarhaoppaita ryhdyn jostain syystä usein maalaamaan, askartelemaan tai järjestämään paikkoja -  tuo viimeinen "seuraus" on kyllä melko outo 😅.


Puutarhakirjaistunnon jälkeen syntynyt maalaus
Nyt löytyi oikea uutuusherkku puutarhaharrastajalle, joka täydentää kokoelmaani omalla, uudella näkökulmallaan. Kirjoittaja Birgit Schattling pohtii, millä tavalla puutarhanhoito voi auttaa nykyaikuisia ja -lapsia rentoutumaan ja pääsemään pois tietokone- ja puhelimen ruudulta. Hänen kirjassaan korostuu luomuviljely ja puutarhanhoidon nykytrendit. Puutarhatrendeistä minulla ei olekaan vielä kirjaa. 

Tässä on linkki, jonka kautta pääset vilkaisemaan kirjan sisältöä:

Puutarhan ja parvekkeen hyötykasvit ja trendit




Kirja on selkeästi rakennettu, siinä on paljon uutta tietoa ja hienoja ideoita sekä aloittelijalle että konkarille. Valokuvat ovat "herkullisia" ja innostavia. Aloittelijalle on erityistä iloa hyötykasviesittelystä sekä kotitarhaviljelyyn liittyvästä opastuksesta. Luomuviljelyn konkari saa uutta, hyödyllistä tietoa luomupuutarhanhoidosta. Luku, jossa esitellään ajan trendejä, on erityisen inspiroiva ja sopii kaikille lukijoille. 

Mukavia lopputalven päiviä, kohta se alkaa! 

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kevättä ilmassa!

Pitkästä aikaa lumet tippuvat peltikatolta valtavalla ryminällä niin, että jopa kissat säikähtävät. Kevät on vihdoinkin ilmassa. Odotan kevättä ja puutarhakautta niin malttamattomasti, että kurkistin aamulla kasvihuoneen ikkunasta sisään (sisälle ei tällä hetkellä pääse korkeiden lumikinosten takia). 

Siellä kaikki nukkuvat vielä talviunta: ruohonleikkuri, ruukut, lapiot, kastelukannut, puutarhapöydät ja -tuolit sekä viinköynnökset.


Unelmoin tästä:


Enää noin kuukausi, niin kaikki alkaa alusta. Tänä vuonna ajattelin jättää kasvihuoneeseen sen verran tilaa, että sinne mahtuu pöytä ja pari tuolia. Se on ihana kahvittelupaikka varsinkin aamuisin.


Viime kesänä oli tungosta :).


Nämä esikasvatuskuvat on otettu viime toukokuussa. Olin jo huhtikuun alussa esikasvattanut kukkia, vihanneksia ja yrttejä sisätiloissa ja uskalsin ne sitten toukokuussa viedä kasvihuoneeseen. Koska se on ns. kylmä kasvihuone, taimia oli yöllä suojattava harsoilla ja vein sinne myös autopuhaltimen. 


Vanha CD-laatikko toimii hienosti esikasvatusastiana. Siinä on myös sopivasti reikiä pohjassa. Puinen pyykkipoika, johon on kirjoitettu kasvin nimi, on loistava apuväline.



Enää muutama viikko, sitten aloitan esikasvatuksen! Tarhuri.fi- sivustolta löytyy hyvä esikasvatuskalenteri:  http://www.tarhuri.fi/tarhurin-abc/viljelykalenteri/

Mukavia maaliskuun päiviä!
t Lena


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Maaliskuu on täynnä iloa!

Hei! 

Katsokaapa tätä kuvaa: 



... ja tätä:

'
Nähtyäni tämän kaktuksen tulin onnelliseksi. Onnen tunne kumpusi vatsasta ja siirtyi vähitellen käsivarsiin, kunnes se saavutti aivot :). Joskus käy näin - onnen hetket saapuvat yllättäen, kutsumatta ja täyttävät koko ihmisen. Ne ovat ihania, voimaannuttavia hetkiä.

Tämä ilmiö toistuu yllättävän usein maaliskuussa. Hyvän mielen hetkiä tulee koko ajan lisää - HYVÄ ja KAUNIS korostuvat. Eikö olekin ihmeellistä, että maailma pysyy samanlaisena, mutta me ihmiset tulkitsemme sitä tietynlaiseksi? Maaliskuussa talvi näyttäytyy kauniilta - nautin jopa postilaatikolla käymisestä -28 asteessa. 

Nyt tekee  mieli luoda kaunista, raikastaa kotia ja tuoda keittiöön tuoreita yrttejä, sanoa hyvästi kaikelle turhalle (sekä tavaralle että päässä kertyneelle 😀) ja yksinkertaisesti nauttia. Tuntuu siltä, että on päässyt eroon valtavasta sementtisäkistä, on kevyt olo ja tekee mieli tanssia. Innostuin pitkästä aikaa tekemään käsitöitä. Löysin netistä virkkausohjeen ja jäin "koukkuun". Aion tehdä valtavan päiväpeitteen. 26 kukkaa on jo virkattu.


Ostin keittiöön yrttejä ja rukolaa ja istutin ne muoviruukkuineen isompiin, valkoisiin astioihin. Ne ovat herkullisia leivän päällä tai salaateissa ja lisäksi hyvin kauniita. 


Nyt tekee mieli liikkua! Liikunta auttaa "sisäisten mörköjen" karkottamisessa. Tulee puhdas, selkä olo, kun on kävellyt tunnin meren rannalla tai hiihtänyt kunnon lenkin. 


... ja eväät maistuvat ulkona niin hyviltä:


Loistavaa, nautinnollista maaliskuuta!