tiistai 4. heinäkuuta 2017

Avoimet Puutarhat - tapahtuman valmistelut

2.7. osallistuimme valtakunnalliseen Avoimet Puutarhat -päivään avaamalla oman puutarhan yleisölle. Tässä jutussa kerron, miten valmistauduimme puutarhapäivää varten.

Pari viikkoa ennen tapahtumaa otin yhteyttä paikallislehden toimittaja Pirjo Kuneliukseen, joka kirjoitti etukäteislehtijutun. Juttu löytyy seuraavasta osoitteesta:

lehtijuttu Kalajokilaaksossa

Lisäksi käytin sosiaalista mediaa toisena markkinointiapuna. Laitoin myös kaikille naapureille käsin kirjoitetun kutsun postilaatikkoon.

Päätimme mieheni Juhan kanssa tarjota kaikille vieraille ilmaiset kahvit/mehut ja leivoin jo hyvissä ajoin piirakoita. Sovimme, että Juha ja Sofia (vanhempi tyttäremme) vastaisivat kahvitarjoilusta. Hankimme pahvimukeja ja -lautasia ja lainasimme Juhan äidiltä termospulloja. 





Lisäksi tein opaskylttejä, koska ennustin, etten ehtisi kiertää puutarhaa kaikkien vieraiden kanssa. Tällä konstilla he saisivat kuitenkin jotain perusinfoa puutarhan eri rakennusvaiheista ja kasveista. Tämä ennustus osoittautui oikeaksi ja kylteistä oli apua.




Edelliskerralla osa vieraista oli kävellyt naapurin tontille, joten laitoin kaiken varalta muutaman kyltin myös raja-alueelle.


Päätimme myös pystyttää taimimyymälän. Sitä varten olin esikasvattanut ja istuttanut satoja kasveja. Myynnistä vastasivat Elli (Juhan äiti) ja Anna (nuorempi tyttäremme).




Lisäksi siistimme koko pihan, levensin puutarhan liuskekivipolkuja narujen ja puukeppien avulla ja varustin harvinaisempia kasveja nimikylteillä. Edellisiltana pystytin etupihallemme aurinkovarjon ja kiinnitin siihen puutarhaliitolta tulleet viirit (toisen vuodelta 2015 olin säästänyt, sen takia meillä oli kaksi). Aamulla vein pöydälle vieraskirjan ja viisi infovihkosta puutarhastamme. 



Naapurimme lainasi meille puutarhapöytiä ja tuoleja. Koristelin niitä ja omia pöytiä liinoilla ja kukilla ja laitoin joikaiselle pöydälle puutarhakirjoja. Leikkimökki sisustettiin pienille vieraille lapsiystävällisesti leluilla ja nukkekodilla.




Asettelin nurmikolle silmäniloksi myös ruukkukukkia. 


Pyysin naapuriltamme (vesiosuuskunta) pysäköintilupaa ja varustin parkkipaikan P-kyltillä. 

Toinen naapurimme Kaarina Juntunen otti ystävällisesti kuvia tapahtumapäivän aikana, itse en olisi ehtinyt. Lähes kaikki tämän jutun kuvat ovat hänen ottamiaan.