tiistai 28. maaliskuuta 2017

Maaliskuun työ: Hyötykasvien ja kukkien esikasvatus

Nyt on aika esikasvattaa hyötykasveja ja kukkia. Viime viikonloppuna innostuin aloittamaan! Kävin jääkapista hakemassa miniluumutomaatin, halkaisin sen ja laitoin siemenet multaan. Käytän muovisia, kannellisia esikasvatuslaatikoita. Tarkoitus on siirtää tomaatit kuukauden päästä kasvihuoneeseen. 



Pidän paljon hieman vanhanaikaisista esineistä ja ihastuin näihin pieniin kyltteihin, johin pystyy kirjoittamaan liidulla:


Kesti vain neljä päivää, niin ensimmäiset pienenpienet tomaatinkasvit jo kurkistivat mullasta.


Tärkeintä esikasvatuksessa on tasainen kastelu, lämpö ja riittävä valonsaanti. Esikasvatuslaatikkoon kannattaa laittaa eteläikkunan puolelle. Hentoja taimia pitää kastella hyvin varovasti joko suihkepullolla tai pienireikäisellä sisäkastelukannulla. Olen käyttänyt vuosikausia pientä dinosauruskannua, se on ylivoimainen.


Tomaatin jälkeen oli peperonin ja tuoksuherneiden vuoro. Peperonien itämisaika on noin kaksi viikkoa, joten ei kannata huolestua, jos ei heti näy elämänmerkkiä. Tuoksuherneiden itämisaikaa voi lyhentää, jos laittaa siemenet 24h ennen istutusta veteen.

T'ämän käsittelyn jälkeen ne nousevat mullasta muutamassa päivässä. 


Voi tätä riemua, kun ensimmäiset taimet kurkistavat mullasta! 

Innostuin kylvämään myös kissoille jotain pientä mukavaa. Talvella kissat ovat hieman liian ahkerasti "käsitelleet" sisäkasvejamme ja tarkoitus on ohjata heidät ohraviljelmiin:


EIII!


Nämä ovat teille:


Nyt on paljon hyötyä kylvökalentereista. Hyvä yleiskatsaus löytyy esimerkiksi seuraavilta sivuilta:


Mukavia kylvöhetkiä!




perjantai 24. maaliskuuta 2017

Maaliskuun kirjavinkit

Nyt, kun aurinko jo hieman lämmittää ja kun sisäkasvi-inventointi on saatu päätökseen, on aikaa ja intoa selailla puutarhakirjoja ja suunnitella kevään ja kesän puutarhan ja kasvihuoneen istutuksia. 

Vuosien mittaan puutarha- ja kasvikirjoja on kertynyt monta kymmentä. Tässä on muutama erinomainen teos: 



David Squire: Leikkaa oikein puutarhassa (WSOY 2005), oiva apu kaikkiin puutarhan leikkauspulmiin (koristepensaat, ruusut, köynnökset, puut, leikattavat aitapensaat, hedelmäpuut, marjapensaat). Tällä hetkellä hyvin ajankohtainen!

Johanna Vireaho ja Sari Tammikari: Onnellisen puutarhurin vuosi (WSOY 2013). Kattava ja kaunis opas, joka on jaettu viiteen puutarhakauteen (varhainen kevät, kevät, kesä, syksy, talvi). Tällä hetkellä luen ahkerasti varhaisen kevään kappaletta, jossa kerrotaan varhaiskevään töistä kuten esim. leikkauksista sekä esikasvatuksesta. Kyseiseisestä kappaleesta löytyy mm. mainio keittiöpuutarhan ja kukkatarhan kylvökalenteri (s. 23-24).

Eva Robild ja Annika Christensen: Puutarhan parhaaksi. Huvia ja hyötyä koko vuodeksi (Kustannus Oy Arkki, 2009). Alunperin ruotsinkielinen teos, jonka kappaleet on jaettu kuukausittain ja teemoittain. Hieno teos, jossa paljon hyödyllistä tietoa. Koska asumme Pohjois-Pohjanmaalla, Ruotsin olosuhteisiin tehtyihin kuukausivinkkeihin kannattaa suhtautua varauksella. Ruotsin esikasvatusajat eivät välttämättä ole samoja Pohjanmaalla :). Kirjan maaliskuun aihe on kasvien lisääminen.

Minna Siltala: Keittiötarhan kolme vuodenaikaa (WSOY 2010). Hienosti kuvitettu teos, jossa keskitytään keittiötarhan hoitoon ja viljelyyn. Kirja on jaettu kolmeen osaan: 1. Alku, 2. kasvu ja 3. sato. Alkukappaleessa annetaan loistavia vinkkejä mm. siementen valintaan, mullan parantamiseen, kohopenkin perustamiseen ja kylvöön. 

Lena Israelsson: Keittiöpuutarha. Vihannekset, mausteet ja marjat (Otava 2000). Yksi lempikirjoistani sen kattavuuden ja kauneuden ansiosta. Kirjasta löytyy runsaasti tietoa keittiöpuutarhan viljelytavoista, sommittelusta, hoidosta, työvälineistä, kasvien terveydenhoidosta ja sadon maksimoimisesta, kasvihuoneviljelystä, ruukku- ja laatikkoviljelystä ja siementuotannosta. Lisäksi annetaan tietoa vihanneksista, mausteyrteistä ja marjoista.

Ihana, tämä suunnitteluvaihe. Seuraavaksi lähden esikasvattamaan Vireahon ja Tammikarin kylvökalenterin avulla :).


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Maaliskuun työ: Sisäkasvien hoito

Olen iloinen, koska lähes kaikki sisäkasvini ovat pimeästä talvesta huolimatta jääneet eloon. 
Innostuin tänään hoitamaan sisäkasveja kevätkuntoon. Keittiö ja eteinen näyttivät aivan kukkakaupalta. :)




Sisäkasvit rakastavat kevätaurinkoa. Keittiön eteläpuolen ikkunalaudalla kasvava sitruspuu on innostunut tekemään kymmeniä uusia oksia. 



Vesiautomaatin avulla kasvi on saanut tasaisesti vettä koko talven ajan. Multaan on talvella istutetettu eri sitrushedelmien siemeniä ja ne ovat lähteneet hyvin kasvamaan. Näköjään myös viereiseen ruukkuun on upotettu siemeniä:



Sitruspuussa kypsyy jopa yksi sitruuna, joka on talven aikana kasvanut melko suureksi. Maku on hieman makeampi kuin ostetussa sitruunassa ja kuori tuoksuu todella aromaattiselta. 


Kasvissa näkyy myös jo muutama nuppu.

Kasvukauden alku näkyy myös muualla. Oliivipuu on innostunut tekemään outoja, pitkiä ja melko lötköjä oksia. Se näyttää tällä hetkellä enemmän itkupajulta :). Vaikka leikkaaminen harmittaakin, oksia pitää varmaan lyhentää melko rajusti.


Osa kasveista on kärsinyt pimeydestä ja muista tekijöistä. Tämä kaunotar on saanut selvästi kissavieraita:


Se on nyt nostettava jonnekin turvaan. Myös tämä valkoinen joulutähti on menettänyt hyvin paljon lehtiä johtuen liian vähäisestä valosta. 


Siinä on ihme kyllä kuitenkin ensimmäinen valkoinen kukanlehti kolmeen vuoteen.


Keittiön muratit taas ovat muutamassa viikossa kasvaneet hurjaa vauhtia. Rakastan murattia. Aion pian askarrella kehikoita rautalangasta ja kietoa pitkät oksat kauniiksi ympyräksi.



Kuolleeksi luultu tuoksuköynnös onkin vielä elossa. Se on tekemässä paljon uusia lehtiä.



Ryhdyin sisäkasvien hoitopuuhiin. Poistin lehdistä pölyt pesemällä kasveja kädenlämpöisellä vedellä. 

Lisäksi pesin kaikki aluslautaset. 


Sen jälkeen siirryin mullanvaihtohommiin. 


On erittäin tärkeää pestä kaikki ruukut mahdollisten tautien estämiseksi. 
Joskus voi huomata mullanvaihdon yhteydessä pieniä multakasoja aluslautasella. Se on merkki siitä, että ruukussa on asunut joitakin ylimääräisiä asukkaita kuten esimerkiksi kastematoja. Jos tällaisen kasan löytää (kuten minä tänä aamuna yhdessä tapauksessa), on syytä tutkia ruukun sisältöä hyvin tarkasti, poistaa kaikki mullat hyvin huolellisesti ja suihkuttaa kasvin juuria kädenlämpöisellä vedellä. 


Asukas oli päässyt livahtamaan sinne todennäköisesti viime kesänä kasvin ollessa ulkona. Aina on hyvä nostaa kasvi korokkeelle eikä asettaa suoraan maahan ja käyttää aluslautasta. Omasta mielestäni tein kyllä niin, mutta asukas oli päässyt sinne siitä huolimatta. Ei hätää, kasvi on elossa ja voi hyvin.

Myös katkukset saivat uudet mullat ja pääsivät isompiin ruukkuihin. Tässä pieni vinkki, miten niitä saa nätisti ruukusta toiseen piikittämättä itseään: Valitsin parittomien sukkien laatikosta tyttären pieneksi jääneen yksilön ja kietaisin sen kaktuksen ympäri. Sitten nostin sen varovasti ruukusta. Toimii!


 Tämän hoito-operaation jälkeen minulla on puhdistunut ja kevyt olo, sellainen olo, että kevät on tullut ja että myös sisäiset pölyt on saatu pois. Kasvun aika on palannut. Ensi viikonloppuna alkaa sitten kylvö ja esikasvatus. Kutittaa sormenpäissä jo nyt!